Doula sinua ja perhettäsi varten
Doula on synnytystukihenkilö, jonka tärkein tehtävä on ennen kaikkea läsnäolo sekä synnyttäjän ja hänen perheensä tarpeiden ja toiveiden kuuleminen, kunnioittaminen ja tukeminen niin raskauden aikana, synnytyksessä kuin sen jälkeen. Liekun doulat ovat koulutettuja vapaaehtoisia vertaistukiäitejä, jotka ovat perehtyneet erityisesti aktiiviseen synnytykseen ja ovat sitoutuneet tukemaan synnyttäjää ja hänen perhettään heidän omien tarpeensa ja toiveensa mukaisesti.
Ennen synnytystä doula voi olla tukena aikaisempien synnytyskokemusten läpikäymisessä, auttaa synnytystoiveiden laatimisessa sekä vahvistaa koko perheen luottamusta tulevaa synnytystä kohtaan. Synnytyksessä doula voi toimia tukihenkilönä yhdessä puolison kanssa tai ilman, ja synnytyksen jälkeen doulan kanssa voi yhdessä pohtia tunteita ja ajatuksia joita raskaus, synnytys ja ensipäivät vauvan kanssa on herättänyt.
Doula ei ole terveydenhuollon ammattilainen eikä tee lääketieteellisiä tutkimuksia, arvioita tai toimenpiteitä tai puutu niihin raskauden eikä synnytyksen aikana, jolloin hän toimii yhteistyössä synnyttäjää hoitavien ammattilaisten kanssa.
Miksi doula?
Äidin lisäksi myös puoliso tai muu tukihenkilö sekä synnytykseen osallistuvat ammattilaiset hyötyvät doulan läsnäolosta. Synnytys on koko perheelle mullistava tapahtuma ja usein myös äidin puoliso jännittää uuden perheenjäsenen syntymää. Doulan tehtävä on tukea koko perhettä ja voi synnytyksen aikana rauhoittaa myös puolisoa ja ohjata häntä tukemaan synnyttävää äitiä. Toisin kuin kätilö, jonka synnyttäjä tapaa vasta sairaalaan tullessaan, doula on äidille ennestään tuttu. Doula tuntee äidin, tietää hänen toiveensa ja voi toimia eräänlaisena tulkkina äidin ja kätilön välillä. Kun siirrytään kotoa sairaalaan tai synnytystä hoitava kätilö vaihtuu, doula takaa jatkuvuuden tukemalla äitiä synnytyksen alusta loppuun ja varmistamalla, että kaikki synnyttäjän kohtaamat ihmiset ovat tietoisia hänen toiveistaan.
Tukihenkilön läsnäolon synnytyksessä on todettu vähentävän sektion tai imukuppisynnytyksen riskiä ja kipulääkkeiden tarvetta*. Jatkuva tuki synnytyksen aikana vaikuttaa positiivisesti äidin synnytyskokemukseen ja synnytyksen kestoon. Doulan läsnäololla on suotuisa vaikutus myös vauvaan: tukihenkilön kanssa synnyttäneiden äitien vauvoilla on huomattu olevan viiden minuutin iässä verrokkeja korkeammat apgar-pisteet. Vaikutuksen on havaittu olevan positiivisin silloin, kun tukihenkilö ei ole sairaalan henkilökuntaa eikä synnyttäjän perheenjäsen.
Liekun doulapalvelussa doula ja äiti sekä puoliso tai muu tukihenkilö saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja keskustella synnytykseen liittyvistä ajatuksista ja toiveista ennen synnytystä. Jos perhe toivoo doulan osallistuvan synnytykseen, doula sitoutuu olemaan ympärivuorokautisessa valmiudessa kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa siihen saakka, kun vauva on syntynyt. Synnytyksessä mukana olo ei ole välttämätöntä – doula voi olla tukena myös osallistumatta synnytykseen.
Kyllä, haluan doulan!
Liekun vapaaehtoisdoulan voit varata sähköisen varauslomakkeen kautta. Kun varauksesi on saapunut perille doulakoordinaattori selvittää Liekun vapaaehtoisdoulien tilannetta ja on sinuun yhteydessä. Toimintaan liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä osoitteeseen liekundoulat@gmail.com.
Liekun doulapalvelun hinta on 50 € yhdistyksen jäsenille ja 80 € muille. Sopimukseen sisältyy synnytyksessä läsnäolon lisäksi yhteensä n. 3–4 tapaamiskertaa ennen synnytystä ja sen jälkeen.
*Hodnett, E., Gates, S., Hofmeyr, G. & Sakala, C. (2012). Continuous support for women during childbirth (Review). The Cochrane Library.