Liekku ry
"Tuulet lapselleni laulavat, kehtosessa keinuttelevat, lintuani liekuttelevat unehen. Tuota toivoi tuuitellessaan, lasta pientä liekutellessaan, suojaksensa kuun tuon kultaisen nousevan." * Liekkury on vuonna 2005 perustettu, Joensuun seudulla toimiva vanhemmuuden vertaistukiyhdistys, joka nimensä mukaisesti tarjoaa vertaistukea vanhemmuuteen ja siihen liittyviin arjen pieniin ja suuriin haasteisiin, valintoihin ja ratkaisuihin. Sana liekku on karjalan murretta ja tarkoittaa keinua sekä lapsen kehtoa. |
Yhdistyksen toiminnan keskeisin tavoite on vanhemmuuden tukeminen sekä lasten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen. Tärkeimpiä arvoja ovat lapsentahtisuus, johon kuuluu muun muassa lapsen huomioiminen tasa-arvoisena perheen ja yhteiskunnan jäsenenä, sekä yhdenvertaisuus ja avoin asenne perheiden erilaisille ratkaisuille. Vanhempia kannustetaan etsimään ja toteuttamaan omannäköistään vanhemmuutta.
Yhdistyksenä tarjoamme tietoa mm. kiintymysvanhemmuudesta, lapsiperheen ekologisista valinnoista, kantoliinojen ja kestovaippojen käytöstä, imetyksestä sekä aktiivisesta synnytyksestä.
Järjestämme myös erilaisia pienimuotoisia tapahtumia ja koulutuksia ja osallistumme yhdistyksenä myös muiden järjestämiin tapahtumiin. Teemme jonkin verran yhteistyötä julkisen terveydenhuollon sekä eri oppilaitosten kanssa ja esimerkiksi vertaistuki-illoissamme käy toisinaan asiantuntijoita ja vierailemme pyydettäessä myös itse ja esittelemässä toimintaamme.
Liekun jäseneksi ovat tervetulleita kaikki vanhemmat ja perheet, jotka kokevat Liekun arvot omakseen. Yhdistyksen jäsenenä tuet toimintaamme, saat jäsenetuja ja pääset osallistumaan vain jäsenille tarkoitettuun toimintaan. Aktiivijäsenillemme pyrimme olemaan yhdistys jossa pääsee helposti toteuttamaan omaa osaamista, oppimaan uutta ja tekemään monenlaista itseä kiinnostavaa hommaa oman arjen puitteissa.
*Värttinän kappaleesta Milja

Tutustu Liekun toimintaan Sanni Peltolan kirjoittaman Liekun 10-vuotis historiikin kautta.
|